Punaruudullinen palkki on tuossa siksi, että se muistuttaa maasaiden käyttämien puuvillahuopien väritystä ja kuviointia.
Kenianmatka jakautui tavallaan kolmeen osaan. Tulisimme kiipeämään Mount Kenyalle ja kun kerran näin kauas oli lähdetty, piti ehdottomasti mennä safarille. Lopuksi piipahtaisimme rannikolla Mombasassa. Sinne mentäisiin tietysti perinteisesti rautateitse.
Joitakin kuvia jäi harmittavasti puuttumaan koska en retuuttanut kameraa aivan kaikkialla mukana. Kuvia ei ole lainkaan safarirallista jota kävimme seuraamassa reitin varrella, eikä myöskään Nairobista. Kun katsotte kuvia, ihmettelette tietysti että missä kaikki ihmiset ovat? No. Kyllähän sitä väkeä piisasi, kansaa oli suorastaan kadut ja torit mustanaan (ehe-ehe), mutta ihmisten kuvaaminen oli hankalaa. He eivät joko halunneet asettua kuvattavaksi ilman korvausta, tai jos yritti kuvata vaivihkaa, suuttuivat. Eivät he pelänneet kameran varastavan heidän sieluaan tai jotain muuta yhtä älytöntä mitä länsimainen "villejä romantisoiva" sielu saa päähänsä kuvitella - he vain eivät halunneet että heidän naamansa päätyy ilmaiseksi postikorttiin jonka myynnistä joku muu käärii hyvät rahat. En itse pidä poseerausotoksista, joten katsoin parhaimmaksi kunnioittaa ihmisten mielipidettä ja olla kuvaamatta heitä vaivihkaa. Saatte siis tyytyä maisemiin - on niissäkin ihmettelemistä.
Matkaseuraani Jon Hirvilahtea kiitän hänen sähköpostissa lähettämistään kuvista, joita käytän omieni lisäksi. Jonin kuvat ovat niitä Point Lenanalta napsittuja.
 | "I had a farm in Africa, at the foot of the Ngong Hills..." Näin alkaa Isak Dinesenin alias Karen Blixenin kirja Out of Africa. Kävimme siis ensi töiksemme Karen Blixen -museoksi muutetussa talossa. Koko tämä Nairobin hyvin toimeentulevien kaupunginosa on nimetty Kareniksi. |
 | Näkymä patiolta, ei kuitenkaan Ngong-kukkuloiden suuntaan, jonne avautuikin upea näköala. Olimme liikkeellä myöhään iltapäivällä ja olisin joutunut kuvaamaan erittäin pahaan vastavaloon ja koska kamerassani ei ole vastavalosuodinta, kukkuloista ei nyt tullut kuvaa. Nämäkin ovat päiväntasaajan auringossa vähän puhkipalaneita hitaasta filmistä huolimatta. |
 | Karen Blixen yritti farmillaan (huonolla menestyksellä) kasvattaa kahvipapuja, ja tässä jotakin papujen paahtamiseen tarkoitettua tarpeistoa. Oikealta lukien matkaseurani Jon Hirvilahti sekä pariskunta Sanna ja Leo Forss, Jonin ystäviä. Heidän luonaan saimme majailla ja heistä oli meille myös korvaamaton apu paikallisten olojen tuntijoina, autokuskeina ja asioiden järjestelijöinä. Ilman heitä olisimme olleet pulassa moneen kertaan! Sanna oli Keniassa parin vuoden komennuksella World Food Programmen töissä. Lue Kenian-matkani toteutumiseen johtanut tarina täältä. |
 | Kävimme kirahvipuistossa. Kirahveihin tutustumista varten oli rakennettu puinen torni, josta käsin olimme samalla tasolla kirahvien kanssa. Meille annettiin jotain kuivaruokapellettejä, joita kirahveille sai syöttää. Minua vähän jännittää, Jonia taustalla selvästi huvittaa. |
 | Kirahvit osoittautuivat sympaattisiksi otuksiksi. |
 | Kirahvien kaverina aitauksessa oli myös pahkasikoja (Phacochoerus africanus). |
 | Pääsimme Sannan vanavedessä käväisemään myös Nairobin YK-päämajan alueelle. Tässä kuva Jonista ja parkkiksella olleesta UN-merkein varustetusta autosta. |
 | Koristeistutukset ovat hieman toista maata kuin koto-Suomessa. |
 | Tässä ollaan matkalla Mount Kenyaa kohden. Edellä menee paikallinen "bussi". Mitään aikatauluja tai määrättyjä pysähtymispaikkoja ei ole, vaan jengiä jää pois ja tulee kyytiin sitä mukaa kuin tarvetta on. Matkalla näimme yhden aika pahan näköisen onnettomuuden jälkiä, mutta Sannan mukaan on silkkaa harmien hakemista pysähtyä vaikka tiellä olisi mitä, tai vaikka itse törmäisi johonkuhun. Kyseessä voi olla ryöstäjien ansa, eikä valkoihoisen ole muutenkaan terveellistä sotkeentua kaikkeen. Parempi ajaa ohi ja hälyttää apua ensimmäisestä mahdollisesta paikasta. Pimeällä ei saa missään nimessä pysähtyä, eikä edes ajaa liian hitaasti ja varovaisesti. Pimeällä ajaminen sinänsä on riskaabelia nokipimeässä yössä, koska tiet ovat heikossa kunnossa ja vastaan voi tulla täysin valottomia autoja väärällä puolen tietä. Muutenkin vasemmanpuoleinen liikenne oli syrjemmällä lähinnä suositus, sillä siitä kohtaa tietä mentiin missä oli vähiten kuoppia. |
 | Mount Kenya, 5199 m. Mt. Kenya eli kikujujen kielellä Kirinyaga on kikujuille pyhä vuori, jonka huippujen tuntumassa jumala, Ngai, asustaa. Kirinyaga tarkoittaa 'valkeaa vuorta'. Sveitsiläinen lähetyssaarnaaja Ludwig Krapf oli ensimmäinen eurooppalainen joka näki Mt. Kenyan ja kutsui sitä kambaheimon tapaan nimellä 'Kimaji Kegnia'. Kee Nyaa tarkoittaa 'strutsin paikkaa' - tummat huiput kontrastinaan valkeat jäätiköt näyttivät strutsin sulkapeitteeltä. |
 | Tässä olemme järjestäneet pikku ryhmällemme oppaan ja kantajan vuorelle nousua varten. Jotenkin koko lössi pitäisi saada mahtumaan Sannan työautoon. Leo oli hyvin huolissaan nelivetomaasturin kohtalosta ja aivan syystäkin. Siihen ängettiin nimittäin viiden turistin lisäksi opas ja kantaja - kantajaraasu joutui ahtautumaan tavaratilaan ja melkein hautautui kamojen alle. Auto oli TÄYNNÄ viimeistä kuutiosenttiä myöden. Sitten kohti vuorta. Boing - boing. Onneksi oli neliveto ja panssaroitu pohja. (Huomaa UN-rekkari vaikka kyljissä ei maalauksia ole) |
 | Pysähdys paikallisen sekatavarakaupan luona, josta opas ja kantaja kävivät hakemassa itselleen eväät. Eväät koostuivat nähdäkseni pääosin vehnäleivästä. Ranskanleivän voimalla vuorenhuipulle? Omat eväämme - ja varusteemme - olivat niin ruhtinaalliset että ihan hävetti. Oppaalla ja kantajalla oli linttaan kuluneet lenkkitossut ja sieltä täältä haalitun näköiset vaatteet, joiden lämpimyyttä vuoren kylmyydessä epäilin. Kantaja sitoi hänelle uskottuun rinkkaan kiinni omat, hyvin vähäiset tavaransa risaiseen kankaaseen käärittynä. Opas kantoi vain oman pienen reppunsa, oppaat kun ovat hierarkiassa ylempänä kuin kantajat. Jotkut oppaat saattavat vaatia että heille palkataan oma kantaja. Toinen stoppi tehtiin kotikylän luona, jossa kaverit kävivät perheilleen ilmoittamassa parin päivän työkeikastaan. |
 | Polkupyöräkorjaamo. Täällä kaikki kävelivät tai ajoivat polkupyörällä jos sellaisen omistivat. |
 | Tässä ollaan jo luonnonpuiston alueella. Silta ei näyttänyt mitenkään maailman vankimmalta. |
 | Tie ensimmäiselle Naro Moru -reitin etapille, Met Stationille (Meteorological Station), oli meitä opastaneen Lindan mielestä hyvässä kunnossa, koska oli kuivaa. "Yes, you can do it". Välillä silti epäilytti ja pelotti että auto hajoaa ja osa porukasta jalkautui pahimmissa kohdissa. Tie ei ole sateella ajettavassa kunnossa. Kamara on kivikova kun on kuivaa, mutta sateella tapahtuu "instant mud" -ilmiö: kova kamara muuttuu lähestulkoon minuuteissa vellovaksi mudaksi jossa eteneminen millä tahansa keinolla on hankalaa. Tienpätkä luonnonpuiston portilta "Metille" suositellaan käveltäväksi akklimatisoitumisen parantamiseksi, mutta meillä oli aikataulupaineita (ja auto käytettävissä). |
 | "Climb high, sleep low" - vuorikiipeilijöiden slogan jota sovelsimme ennen pimeäntuloa. Ideana on käväistä korkeammalla ja tulla takaisin alemmas nukkumaan. Akklimatisoituminen edistyy nopeammin ja uni tulee paremmin. Ellei anna iltapimeässä metsän pimennoista kyttäävien kiilusilmien (ei pidä osoittaa taskulampulla metsänreunaa...) tai yöllä teltan ulkopuolella sentin päässä ruohoa nyhtävien ja puhisevien otusten valvottaa. |
 | Naro Moru -reitillä (ns. turistireitti) polku on suhteellisen leveäksi kulunut, mutta silti juurakoiden yli asteleminen oli aika raskasta. Hapen vähyyden alkoi jo huomata. |
 | Aamun koitteessa maa oli härmässä. |
 | Met Stationilla oli riesaksi asti vervettejä eli vihermarakatteja (Cercopithecus pygerythrus), jotka kädellisten tapaan eivät ole aivan tyhmiä. Tässä pesen hampaita ja samalla ruokin apinoita (kieltokyltistä välittämättä, khöm) keksillä. Tykästyivät niin, että kävivät inventoimassa kamppeemme ja pihistivät Jonin sitruunakeksit. Olivat kyllä kohteliaita ja jättivät Jonille paketin, mutta sisältö meni apinoiden suihin. Jon katkaisi diplomaattisuhteet kädellisserkkuihin siitä paikasta. Nämä kaverit taisivat muiden muassa olla niitä illalla metsän pimennosta katselleita kiilareita. |
 | Rinkan pakkaamista nousua varten. |
 | Naro Moru -reitin perusleiri on 3040 metrissä. |
 | Jon ja Leo kalibroivat rannetietokoneitaan ennen lähtöä. Opas ja kantaja seuraavat sivusta. |
 | Tässä ollaan vielä metsässä - tiheä bambumetsikkö on ohitettu ja ylöspäin on matkan suunta. Ensimmäisillä Mt Kenyan valloittajilla oli vaikeampaa: bambumetsikkö on melkein läpitunkematonta ryteikköä, mutta Naro Morun turistireitilla on leveä polku. Tunnin verran nousua takana. Hymy on vielä herkässä. :) |
 | Olemme saapuneet puurajalle. Jon tarkkailee rannetietoneen lukemia. Suunnon rannetietokoneet kertoivatkin meille missä mennään, ja ilman niitä koko reissu olisi epäonnistunut surkeasti - aparaatti kun tiesi kuulemma kertoa jopa vieruskaverin älykkyysosamäärän. Uskoisikohan kuitenkaan... |
 | Kanervanummivyöhykkeen kasvillisuutta. Valkeat kukat ovat Helichrysum brownei-"ikikukkia", keskellä oleva pitkä törö on jättiläislobelian (Lobelia telekii) kuihtunut kukinto. Jättiläislobelia kukkii vain kerran elämänsä aikana. Kuvan vasemmassa alanurkassa jättiläislobelian lehtiruusukkeita. |
 | Talsimme kanervanummella eteenpäin. Sade olisi tehnyt maastosta erittäin vaikean edetä. Ei se nytkään ollut vallan helppoa hapen koko ajan huvetessa. Mount Kenyan korkeat huiput lähenevät hitaasti mutta varmasti. Mt. Kenya on geologisesti paljon vanhempi ja väitetysti maisemallisesti kauniimpi kuin Kilimanjaro, ja nuo korkeimmat kohdat muodostuvat siitä laavatapista, joka aikanaan on tukkinut tulivuoren purkautumisreitin. Itse kraateri on rapautunut pois aikaa sitten. Luultavasti Mount Kenya on alkujaan ollut korkeampi kuin Kilimanjaro. Korkeimmat huiput Batian, Nelion ja Lenana ovat saaneet nimensä kikijujen noitatohtoreiden nimistä. |
 | Evästauko. Korkeutta oli noin 4000 m tässä vaiheessa. Etualalla oikealla "kerävillakon", (engl. cabbage groundsel, Senecio battiscombe) kuihtuneita kukintoja. Tämä villakko kukkii suunnilleen kerran kahdessakymmenessä vuodessa. (Kuva Jonin) |
 | Teleki Valley edessämme. Telekilaakso on nimetty itävaltalais-unkarilaisen kreivin Samuel Telekin mukaan, joka retkikuntineen kävi v. 1887 täällä noin 4000 metrissä. |
 | Pidämme pientä paussia Telekilaakson pohjalla virtaavan puron varrella ja täytämme juomapullojamme. Mukaan tuju annos Puritabseja, joiden pitäisi taikoa vedestä juomakelpoista. Ainakin vahva kloorin maku vakuutti. Puron reunalla oli jääpuikkoja... Oppaamme George taustalla alkaa olla tympiintynyt hitaaseen etenemisvauhtiimme. |
 | Mt Kenyalla on lukuisia endeemisiä eli vain ko. alueella kasvavia kasvilajeja, tässä Telekilaaksossa jättiläismäisiä puuvillakkoja (Senecio keniodendron), jotka todella ovat valtavia verrattuna muihin villakkokasveihin. Gigantismin arvellaan auttavan kasveja kestämään äärimmäisissä olosuhteissa, joissa vuorokautiset lämpötilavaihtelut ovat valtavat. Suuri massa varaa ja luovuttaa lämpöä turvallisen hitaasti. |
 | Telekilaakso on karussa kauneudessaan yksi mykistävimpiä koskaan näkemiäni paikkoja. On harmillista etten päässyt kamerallani (kai pitäisi hankkia parempi) tarpeeksi lähelle vähän arkoja Rock Hyraxeja eli kalliotamaaneja (Procavia johnstoni mackinderi) joita oli Telekilaaksossa paljon. Kalliotamaanit näyttivät vähän isoilta marsuilta, silti tamaanit ovat norsujen lähimpiä elossa olevia sukulaisia. (Kuva Jonin) |
 | Mackinders' Camp - saanut nimensä Mt Kenyan ensimmäisen valloittajan mukaan. Britti Halford Mackinder kiipesi ensimmäisenä Batianille v. 1899. (Kuva Jonin) |
 | Mackindersiltä sisältä. Jakauduimme joukkueisiin: Hilkan ja Markun joukkue valmisti pikaruokaa kuivattua retkiruokaa lämmittämällä, meidän joukkueemme gourmetkokkaajat satsasivat laatuun. Minä yritin pestä astioita ja pakata nyssyköitä minkä huonovointisuudeltani jaksoin - minulla alkoi olla lieviä vuoristotaudin oireita. Poikien nuudeli- ja makaronipöperöt olivat oivallista apetta. Viisi tähteä. |
 | Mackinders' Camp on 4150 metrissä. Taustalla Batian ja Nelion, korkeimmat huiput - ne vaativat teknistä vuorikiipeilyosaamista. Kolmanneksi korkein huippu Point Lenana, joka on meidän trekkaajien kohde, jää niiden taakse. Aamulla noustava hiekkarinne taustalla. Vuoristotauti muistuttaa itsestään: päätä särkee niin ettei ole tosikaan, eikä mikään määrä särkylääkettä tuntunut tepsivän. |
 | Vuoristomajassa oli kerrossängyt, joihin kömmimme nukkumaan - tai yrittämään nukkumista. Päätä särki niin ettei unen päästä oikein saanut kiinni ja minä vielä niistin verta. |
 | Epäröin lähtöä Lenanalle, koska
voin hatarasti. Kuudelta aamulla aloitettiin kuitenkin vaivalloinen ja hidas
nousu Point Lenanaa kohti. Olimme monta tuntia myöhässä, sillä
yleensä nousu aloitetaan yöllä yhden ja kolmen välillä,
jotta ollaan huipulla auringon noustessa. Opas lupasi
pilvetöntä säätä joten otimme riskin ja aloitimme nousun
myöhään. Vaikka aurinko ei ollut vielä noussut, kuutamo oli
niin kirkas että taskulamppu ei ollut tarpeen. Maisema näytti
kuunvalossa vielä epätodellisemmalta kuin päivällä. Hiekkarinteen nousu oli tuskallisen vaivalloista. Olin hitain peränpitäjä ja hidastin melkoisesti kaikkien etenemistä. Askeleet lyhenivät koko ajan ollen lopulta puolen jalkaterän mittaisia ja taukoja täytyi pitää aina muutaman askeleenkin välein, koska muuten pumppu yltyi takomaan aivan liian villisti. Joka ikinen askel oli suunnaton ponnistus. Mutta päätä ei enää särkenyt. Jon ja Leo jaksoivat vielä lohkoa vitsejä. |
 | Vuoristotaudin oireisiin kuuluu päänsäryn lisäksi heikkoutta ja väsymystä, ajan- ja paikantajun heikentymistä, ja minulla häiriintyi tasapainoaisti niin pahasti, etten uskaltanut jatkaa louhikon nousua enää kuvanottokohdasta eteenpäin, enkä halunnut enempää hidastaa muita vaikka he kyllä avuliaasti lupasivatkin auttaa pahoissa paikoissa. Pelkäsin nimittäin että ote lipeää kun ei jaksa keskittyä. Reissu Lenanalle jäi 100 metriä "vajaaksi" minun osaltani, ja jäin paikoilleni odottelemaan muita jotka jatkoivat vielä ylemmäs. Odottaessani tein havaintoja: näin korkealla sinnitteli muutamia sammal- ja jäkälälajeja, ja ihmeekseni minua kävi moikkaamassa jopa kärpänen. Koska ei tuullut, hiljaisuus oli niin täydellinen, että korviin melkein sattui. Kuvasta muuten löytyy yksi sinipaitainen kiipeilijä. |
 | Näkymä odottelupaikaltani pohjoiseen Lewis Glacierin yli. Mount Kenyan jäätiköt ovat vain 16 kilometriä päiväntasaajalta etelään. |
 | Näkymä länteen Telekilaaksoon. Vaaleampi pläntti laaksossa on Mackinders Camp. Tästä kuvasta myös näkee millaiseksi louhikoksi maasto muuttui. Melkein huipulla jopa Jonille oli tullut tarve siirtyä käyttämään nelivetoa, ja suuren harmin aihe olikin, että Markun kuvaamassa videossa kismittävä käden hipaisu kamaraan tuli taltioiduksi. Huumorimiehemme olivat jopa jaksaneet laulaa päästessään huipulle! *epistä* Minä kun hädin tuskin olin saanut pihistyä muiden tiedoksi etten jaksa ylemmäs... |
 | Teleki Valley ja Austrian Hut. |
 | Näkymä lounaaseen. |
 | Tässä muu joukkue Point Lenanalla 4985 metrin korkeudessa. Vasemmalta: Hilkka, Leo, Jon, oppaamme George, Markku. (Kuva Jonin) |
 | Jon ja maisema. (Kuva Jonin) |
 | Kenian tasangot. (Kuva Jonin) |
 | Muut ovat palanneet huipulta ja lähdemme laskeutumaan. Minä pääsin kuitenkin 4885 metriin. :) |
 | Leo ja Markku kävivät kuvan vihreässä lammessa uimassa - olihan se mentävä kun oli mahdollisuus tehdä ennätys siinä miten korkealla on uinut!. Opas puisteli päätään epäuskoisena. Kyllä lammen rannalla pari nakupelleä on itseään kuivaamassa. |
 | Lewisin jäätikkö ja Point Lenana. Mount Kenyan jäätiköt pienenevät kovaa vauhtia, minkä tästäkin kuvasta voi havaita. |
 | Haarautunut puuvillakko sekä kuihtunut ja vieressä tuore jättiläislobelian kukinto. |
 | Sannan ja Leon asumuksen pihaa. Sanna WFP:n työntekijänä kuului johonkin turvaluokitukseen joka edellytti että asuu paikassa jossa on yövartiointi. Tontilla oli toinenkin talo jossa asui vuokranantaja itse. Yöksi tuli vahti joka päästi portista sisään ja ulos. |
 | Pihaistutuksia. Näkyy ainakin papaijapuu, nuori taatelipalmu ja liuskavehka. Aitoja ja muureja peittämään oli monin paikoin istutettu ihmeköynnöstä, enkä ollutkaan tiennyt että ihmeköynnöstä on niin montaa eri väriä. |
 | The Great Rift Valley eli suuri repeämälaakso, myös ihmiskunnan kehdoksi mainittu Itä-Afrikan halki ulottuva hautavajoama. Keniassa se ulottuu pohjoisessa sijaitsevalta Turkana-järveltä etelään Magadi-järvelle. Repeämälaakson syntyyn liittyi laajaa tuliperäistä toimintaa, jonka ansiosta kolmannes Kenian pinta-alasta on hedelmällisen vulkaanisen maaperän peitossa. Korkeimmat ylängöt sijaitsevat repeämälaakson molemmin puolin. Juuri Turkana-järven lähettyviltä Leakeyt löysivät alkuihmisen (Homo habilis) jäänteitä. Nykyään Turkana-järven alue on kuivaa ja siellä on jopa nälänhätää. |
 | Taustalla Rift Valley ja etualalla Homo sapiens var. mzungu. ("Mzungu" on suahilinkielinen nimitys jota käytetään valkoihoisista, nimitys on hieman halventavan sävyinen.) Pysähdyimme näköalatasanteella matkalla safarille Masai Maraan. |
 | Siana Springsin telttaleiristä, näkymä teltasta. Teltassa oli sähköt ja juokseva vesi (ei sentään lämmintä!) ynnä vesiklosetti. Leiri oli käytännöllisesti katsoen keskellä ei-mitään, mutta kaikkea löytyi ja ruokapöydät notkuivat. Ihastuimme matkan aikana muuten ikihyviksi kenialaisten suosimaan passiohedelmämehuun ja kenialaiseen teehen. |
 | Teltta ulkoapäin. Alue oli aidattu sähköaidalla, mutta se ei pitänyt ilkeästi kirkuvia paviaaneja ja näppäräsormisia apinoita ulkopuolella. Ennen iltahämärää ja aamunkoitteessa tehtiin Game Drive, eli ajelu luonnonpuistossa jeepillä elikoiden näkemiseksi. |
 | Tässä marabuja (Leptoptilos crumeniferus), tunnettuja myös vähemmän mairittelevalla lempinimellä "hautausurakoitsija". Marabut ovat raadonsyöjiä, mutta voivat tappaa sopivankokoisen heikossa kunnossa olevan saalin itsekin. |
 | Topiantilooppeja (Damaliscus lunatus) |
 | Etsi kuvasta neljä gepardia (Acinonyx jubatus). Emo ja kolme poikasta pitäisi löytyä. Game drivet ovat ongelmallisia gepardille, jonka metsästysvaltti on sen nopeus. Game drivet ovat aina juuri gepardin parhaimpaan metsästysaikaan ja joka puolella pörräävät jeepit häiritsevät. Gepardin on pakko metsästää päivällä kuumimpaan aikaan, mikä kuluttaa sen energiavaroja paljon enemmän kuin metsästys aamun- ja illankoitteessa. Gepardi on pieni kissapeto, eikä sillä ole varaa moneen hutiin - kuteja kun ei riitä moneen sprinttiin ja se menettää helposti jo saamansa saaliin jos ateriointia häiritään eikä se saa syödyksi ennen kuin isommat kissat äkkäävät saaliin ja ajavat gepardin pois. Tuli pala kurkkuun itselle kun tässä emo jonka olisi pitänyt olla metsästämässä, suojeli poikasiaan joista yksi oli loukkaantunut - ja ympärillä 20 jeeppiä (jotka rajasin kuvasta pois, en yksinkertaisesti saanut otetuksi kuvaa joka olisi ollut todenmukainen. Se olisi jotenkin halventanut tuota ylvästä eläintä). Gepardi (engl. cheetah), maailman nopein maalla elävä nisäkäs, on Afrikan kissapedoista kaikkein uhanalaisin, yksilöitä lienee vain 9000-12000 kpl. |
 | Ilta alkaa hämärtää. |
 | Makkarapuu (Kigelia africana) |
 | Afrikannorsu (Loxodonta africana) poikasensa kanssa. |
 | Ihan kiva postikorttiotos. |
 | Lisää vankikarkureita :). Aroseeproja (Equus quagga boehmi) |
 | Kirahvi (Giraffa camelopardalis) - ja poikanen löytyy puskasta. |
 | Oliivipaviaaneja (Papio anubis) |
 | Mara-joki. Täällä oli virtahepoja (Hippopotamus amphibius) joenmutka väärällään. Aamuhämärästä iltahämärään virtahevot viettävät vedessä, mutta pimeän tultua ne nousevat maihin laiduntamaan. Siellä täällä jokitörmällä oli virtahevon mentäviä kulkureittejä. |
 | Virtahevot pitivät melkoista pärskytystä noustessaan välillä hengittämään. Veden pinnalla näkyvät vain virtahepojen silmät ja korvat. |
 | Minun kengännumeroni on 38. Jalkani vieressä virtahevon jalanjälki. Aikuinen virtahepo voi painaa pari tonnia, iso uros jopa 3200 kg. Suuttuneen virtahevon tielle ei olisi mukava jäädä, vaikkeivät ne lihansyöjiä olekaan. Virtahepo laiduntaa vuorokaudessa nelisenkymmentä kiloa heinää - lantakasojenkin koko oli muhkea. |
 | Mara-joella meitä opasti paikallinen riistanvartijaksi esittäytynyt kaveri. Vai oliko sittenkin rajavartija? Paikka on erittäin lähellä Tansanian rajaa ja kaveri on järeästi aseistettu. Tekeydyimme tomppeleiksi ja kysyessämme onko hän riistanvartija vai rajavartija hän epäröi vastaustaan hieman, mutta kuitenkin... Jonkinlainen diili heillä safariautokuskien kanssa oli, sillä autokuskimme ei yrittänytkään selostaa meille virtahevoista, vaan delegoi homman tälle kaverille. Ehkä pojat olivat pistäneet bisneksen pystyyn: näyttämällä turisteille hyvän paikan kuvata virtahepoja tienasi samalla vähän rahaa. Sillä tippiähän he tietysti odottivat käsi ojossa. Kuten aina kaikki muutkin nähdessään valkoihoisen turistin. |
 | Rajapyykillä. Vasemmalla Tansania jossa luonnonpuisto jatkuu Serengetinä, oikealla Kenia. |
 | Kafferipuhveleita (Syncerus caffer) |
 | Tässä on safarin ehdottomasti useimmin nähty luontohavainto. Ei, ei se lintu siellä puussa, vaan jeeppi tai matatu jonka avattavasta kattoluukusta kuikuilee joukko kumikauloja (Homo sapiens). Autojen kuljettajat olivat toisiinsa yhteydessä puhelimitse, ja kun joku kuljettaja bongasi harvinaisemman eläimen, kohta oli paikalla parisenkymmentä autoa välittämättä siitä, saiko juuri siinä kohtaa savannia ajaa vai ei (merkittyjen teiden ulkopuolelle ei olisi saanut mennä). Kuljettajilla taas on paineita koska turistit haluavat nähdä ne "viisi suurta". Jonkun safari voi olla täydellinen epäonnistuminen jos ei leijonaa näykään. Savanniekosysteemi on herkkä ja haavoittuva ja kuiva savanni vaatii vuosia korjautuakseen siitä että kohdasta on kerran autolla ajettu. Tuli siinä itsellekin (osa)syyllinen olo kun on ollut mukana mokomassa touhussa - tosin saahan luonnonpuisto tällä keinoin rahaa toimintaansa. Ellei olisi turisteja rahoineen, ei ehkä olisi koko luonnonpuistoa. |
 | Puussa jokin Masai Marassa esiintyvästä kuudesta korppikotkalajista. |
 | Kuten myös. |
 | Siinä nyt sitten niitä kaivattuja leijonia. Olimme ajaneet puolitoista tuntia ympäriinsä koska kuljettaja oli päättänyt etsiä meille leijonan jostain. Siinä niitä nyt oli neljä: kolme naarasta ja nuori uros. Etsiskelyyn oli kulunut niin paljon aikaa, että pimeys lankesi ennen kuin ehdimme lodgeen asti. Pimeyden myötä tuli ukkonen ja kaatosade. Luonnon järjestämä näytelmä oli komea, sillä pilkkopimeyden valaisivat hetkittäin kuin ylivalottuneeksi mustavalkoiseksi valokuvaksi muhkeimmat salamat mitä muistan nähneeni. Pärryytimme kaatosateessa mutavelliksi muuttuneella savannilla, välillä juutuimme paikoillemme, sitten taas vähän eteenpäin poikittain mudassa liirtäen kunnes taas juutuimme... korjasimme yhden toisen jeepin matkustajat mukaamme, sillä heidän jeeppinsa ei enää mennyt eteen- eikä taaksepäin. Jotenkin kuljettajamme sai automme leiriin saakka. Toinen auto käytiin kai hinaamassa. |
 | Leirin alueella oli joitakin lähes kesyjä kirjoantilooppeja (Tragelaphus scriptus), tämä kävi toteamassa minut ja kamerani syömäkelvottomiksi. Oudoksui kuitenkin automaattisalamaa ja vetäytyi takavasemmalle. |
 | Maasaikylä ohiajavasta autosta kuvattuna. Maasait ovat omanarvontuntoinen heimo, joiden pääelinkeino on karjankasvatus. Karja ajetaan yöksi turvaan kylään joka on aidattu villipetojen varalta (kylä näkyy kuvassa oikealla). Maasait tapaavat pukeutua punaisiin maasaihuopiin. |
 | Safarin jälkeen suunta rannikolle, Mombasaan! Nairobin-Mombasan junassa tuli pohdittua syntyjä syviä kuten maailman epätasa-arvoa, ylikansoittumista ja ympäristön tilaa. Muunmuassa. Siitä totinen ilme. Kyseisen Ugandan rautatien (The Lunatic Railway) rakentamisesta (valmistui 1901) oikeastaan alkoi Kenian hyödyntäminen brittien siirtomaana - saatiin sisämaan tuotteet kuljetettua rannikolle laivattavaksi. Meitä oli etukäteen peloteltu että kyyti on kammottavaa ja juna keikkuu holtittomasti - kyllähän se nytkähteli, mutta me kyllä nukuimme kuin pienet ja keskikokoiset murmelit... tasainen klonksutus ja junan puhina olivat niin rauhoittavia ääniä, ettemme jaksaneet murehtia junan mahdollista tipahtamista raiteilta - kuten se aina silloin tällöin tekee. |
 | No niin. Siinä sitten valkoperseturisti (emme me länsimaalaiset ole ainoita jotka osaamme nimitellä muita) ryystää hedelmäcoctailia biitsillä - ja luultavasti hankki matkakiintiöön kuuluvan pakollisen vatsataudin. Se iski paluulennolla... mutta ei siitä sen enempää. Mombasa on ilmeisesti jonkinlainen keskieurooppalaisten seksi- ja häämatkalomakohde. (Meillekin valkeni miksi nairobilaisen matkatoimiston neitokainen suositteli paikkaa, luuli kai häämatkalla tms. olevaksi pariskunnaksi - heh. Minua riepoi kun minä olin automaattisesti kaikkialla Mrs. Hirvilahti, Jonilla taas oli hulvattoman hauskaa. Totesimme kuitenkin että on helpompaa antaa olla kuin alkaa selittää.) Häämatkalaiset oli helppo bongata, mutta näimme myös yhdistelmiä viisikymppinen valkoihoinen mies-nuori afrikkalaisneito, ja myös miespuolisia prostituoituja näkyi. Kuten nekin voimistelunopettajan näköiset heput, joista toinen joi limukkaa tukevan saksalaisleidin navasta... täytyy sanoa että tavat unohtuivat ja tuijotimme. Häämatkalaiset eivät nähneet ruokasalissakaan muita kuin toisensa, ja kaupallisen sopimuksen perusteella yhdessä olevat parit olivat vähäpuheisia ja vaivautuneita aterioilla, ei varmaan ollut yhteistä kieltä. Muuta kuin se yksi. |
 | Kyllä Intian valtameren vesi tässä päiväntasaajan kohdalla oli sen verran lämmintä että siinä olisi tarjennut enemmänkin polskia, mutta kun mokomat kaupustelijat hyökkäsivät välittömästi kimppuun jos poistui hotellin alueelta hiekalle tai veteen. Osta sitä, osta tätä... |
 | Hotelli Jadini Beachin mökkejä. Hotel Jadini Beach on Mombasan eteläpuolella Diani Beachin alueella. |
 | Kämppä sisältä. Moskiittoverkko on aika lysti - ja pölynkerääjä. |
 | Illallisella meitä tuli moikkaamaan paikallinen Rudolfin sukulainen. Korvasta puuttuu pala ja laihakin se on... voi kun voisi ottaa mukaan, mutta kun ei voi. |
 | Kiitos Sannalle ja Leolle kaikesta matkan aikana saamastamme avusta! Kiitokset ansaitsevat myös koto-Suomessa lemmikkikissaani matkan aikana hoitaneet Kristiina Aula ja Antti Laakkonen. |
 | Hei hei - kwaheri! - ja toivottavasti viihdyit kuvien parissa. |